Muutama poiminta suomalaisen musiikkilehden tuoreimmasta numerosta:
” …tämmöinen ajaton ja paikaton musiikki, mitä me teemme, voi hyvin kaikkialla. En kuule bändiemme musiikissa mitään oululaista sen enempää kuin mitään muutakaan paikkakuntaa.”
”…myös muilla tavoin epäsuomalaisen kuuloinen bändi—Black Twigiä voisi luulla musiikkinsa puolesta brittibändiksi.”
Olen sekavien tunteiden vallassa.
En välttämättä haluaisikaan kuulla oululaisella puheenparrella tai millään muullakaan tavoin aksentoitua tankeroenglantia, mutta jotenkin toistelu siitä, kuinka minkäänlainen alkuperä ei tule läpi musiikoiden taiteesta, hämmentää.
Kiitelläänkö kirjailijoita siitä, kuinka taidokkaasti he puhdistavat romaaneistaan kaikki paikalliseen elämänmenoon viittavat elementit? Kuvataiteilijoiden taas olisi ehkä syytä pysytellä huolellisesti valituissa abstrakteissa teemoissa, jottei taiteilija vahingossa paljasta sijaintiaan ulkopuolisille.
Ah, vai onko todella niin, että rakastamani taidemuoto, rock-musiikki, on pysyvästi korruptoitunut? Ettei sen ole tarkoituskaan muuta kuin imitoida mahdollisimman taidokkaasti menneisyyden suuruuksia. Nein! Das kann nicht sein! En suostu uskomaan tätä. Mieleeni lipuu Arcade Firen Suburbs -levy. Siinä ainakin tekijöiden alkuperä, Houstonin esikaupunkialue, näkyy ja kuuluu. Siksi levy jättää pysyviä muistijälkiä.
En toki tarkoita, että paikallisuus olisi aina se vaadittava elementti, joka todistaisi tekijöiden sielukkuudesta. Minua vain ihmetyttää se, miksi on erityinen meriitti, jos sitä ei pysty kuulemaan musiikista. Epäilen, että musiikin laatuun saattaa olla vaikutusta sillä, jos sen tekijät yrittävät olla jotakin muuta kuin ovat. Jos yhtä asiaa kuurataan pois, helposti pesuveden mukana menee muutakin. Epäilen, että tässä piilee syy siihen, miksi suurin osa ilmoille suolletusta rockista ei ole mistään kotoisin.
ps. Tässä kenties hieman kompromettoivan lainauksen uhriksi joutunut Black Twig on hyvä bändi, ainakin Tuusniemen Madonna Fist Fuck Festivalilta jääneiden huuruisten muistikuvieni mukaan