Nykyään on ainakin jossain piireissä muodikasta aloittaa kirjoitus Mielensäpahoittajan hengessä. Kyllä minä niin mieleni pahoitin….
Minäkin olen pahoittanut mieleni. Tämän tempun minulle teki sunnuntai-iltana toimittaja Riikka Uosukainen kommentoimalla Biaudet’n ja Essayahin heikkoa menestystä tähän tapaan: ”meillä on ollut 12 vuotta naispresidentti ja ihmiset ajattelivat, että tämä on jo nähty”. Toivon syvästi, että kyseessä on vain Riikka Uosukaiselle ominainen päättelyketju, mutta pahoin pelkään, ettei näin ole.
Nainen on edelleen monilla aloilla kuriositeetti, joka saa yksin edustaa kaikkia naisia. Kiitos, mutta pörssiyhtiömme hallituksessa on jo yksi nainen. Mainiota, halusimmekin mukaan yhden tyttöbändin.
Ihmekös tuo, jos naiset sortuvat olemaan kateellisia käärmeitä. Tilaahan on vain yhdelle, joka käyttää Rexonaa. (Muistakaa silti: helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät tue toisia naisia!)
Meillä on ollut naispresidentti. Tasa-arvo on toteutunut! Halleluuja! Enempää ei tarvita, koska nainen presidenttinä on jo nähty.
Ennen Halosta Suomella oli peräkkäin kymmenen miespresidenttiä. Minusta se jos mikä on jo nähty. Homoseksuaalinen mies olisi sentään uusi tuulahdus.
kirjoituksiabuduaarista 