Vaihtoehto Kerho Ukkoselle

Presidentinvaalien hulina pyörii neljän päälinjan ympärillä.

  1. Puhutaan aiheista, joihin presidentillä ei ole mitään valtaa ja toistellaan, että presidenttiys on arvojohtajuutta (Nuoret syrjäytyvät! Irti eurosta! Lapsiperheille lisää rahaa! Laittomat lakot kuriin!).
  2. Presidenttiehdokkaat vastaavat ”nokkeliin” kysymyksiin, joilla pyritään valaisemaan ehdokkaan persoonallisuutta. Onhan hän tuleva arvojohtaja!
  3. Puhutaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, jossa presidentillä on sentään vallanmurunen jäljellä (Venäjä, Venäjä ja Venäjä tai toisin sanoen: ei Natoon, ei ja ei).
  4. Päivitellään presidentin kaventuneita valtaoikeuksia.
    Seurailen itse tätä neljättä päälinjaa.

Vaikka vaalit ovat tähän saakka olleet tappavan tylsää seurattavaa, ajatus itse vaalipäivästä on virkistävä. Lapsena oli jännittävää tepastella isän ja äidin kanssa Haagan Norssin pullantuoksuiseen aulaan. Helmikuun hanget kimalsivat lämpimästi. Ainoastaan vaalisalaisuus latisti mieltäni. Vanhempani eivät suostuneet kertomaan, ketä olivat äänestäneet. Itse kannatin Manua. Vuonna 1994 olin suolisykeröleikkauksen vuoksi sairaalassa. Siellä tein sitkeää kampanjaa Elisabet Rehnin puolesta.

Miksi sitten en ole jaksanut seurata vaaleja kuin laiskasti puolella silmällä ja korvalla? Kyllähän tämänkertaisesta ehdokaskööristä saisi irti vaikka mitä. Mutta kun ei siitä pääse mihinkään, että pressa ei ole enää pressa.

Onhan se surullista, kun ei ole ketään, joka takaisi turvallisuutemme arvovallallaan. Eikä kukaan asetu epäitsekkäästi puoluepoliittisten intohimojen yläpuolelle laittamaan kuriin persuksista pullistelevaa eduskuntaa.

Jos nyt kuitenkin pitää etsiä parlamentarismista joitakin hyviä puolia, niin keksin kyllä yhden. Kepulaisista valtiopäämiehistä päästään nopeammin eroon kuin presidenttivetoisessa systeemissä. Ja kepulaiset valtionpäänaiset ne vasta nopeasti lentävätkin palleiltaan!

Isoisäni kokosi Kekkosen kuningastien kampittamiseksi vuoden 1956 vaaleissa verkoston lempinimeltään Kerho Ukkonen. Hän arvostanut pätkääkään tuota savupirtin poikaa, joka tuskin oli savupirttiä nähnytkään. Poliittinen taisto vei voimia eikä se Kekkosen kuningastiekään katkennut kuin vasta neljännesvuosisadan päästä. Toista se on nykyään.

Lautakasa kaatui Masan päälle muutamassa kuukaudessa ja seuraavat vaalit pyyhkäisivät kepulaisten loputkin kikkareet hallituksesta. Eikä minun tarvinnut muuta kuin raahautua Kallion ala-asteelle äänestämään. Sen teen jälleen sunnuntaina, vaikka draama puuttuukin. Aion vaivojani säästämättä rämpiä läpi hankien ja nietosten kohti 300 metrin päässä häämöttävää äänestyskoppia. Ihan vaikka siksi, että vieteriukko Väyrysen laatikon kansi pysyisi visusti kiinni.

Kategoria(t): Yhteiskunnallista Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s