Saippuasarjojen tähdet

On mukava hurmaantua pitkästä aikaa jonkin biisin sanoituksista. Yleensä etsiskelen kiksejä rytmi- ja riffipuolelta, mutta Kauko Röyhkän (ja Riku Mattilan) Saippuasarjojen tähdet säväytti minua nimenomaan teksteillään.

Mitenköhän tästä aiheesta saisi jotenkin up-to-date? Ei mitenkään. Itse levy, jolla kyseinen biisi on, julkaistiin alkuvuodesta viime vuonna. Musiikkimediat ovat listanneet jo aikoja sitten vuoden 2011 parhaudet kaikissa mahdollisissa kategorioissa.

Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan levy Kaksi lensi tuulen mukaan on kokonaisuudessaankin aivan loistava. Saipputähtösten lisäksi Sukujuhlat muistuttaa oman elämäni tapahtumista. Kukapa nyt ei olisi joutunut jonnekin Suomen maaseudulle teljetyksi kaheleiden sukulaisten kanssa.

Toki olen tiennyt Kaukon arkisia asioita tarkasti havainnoivan tekstityskynän, mutta Saippuasarjojen tähdet radiosta kuultuna pysäytti. Todellakin – ihan mistä tahansa voi tehdä biisin. Ja olisihan se pitänyt arvata, että juurikin Kauko tekee tekstin minulle tärkeästä aiheesta, jota itse olisin ajatellut aivan liian banaaliksi biisin aiheeksi (onko vatsan toiminta sitten parempi teema, voisi joku nenäkäs tässä kohtaa kysyä). Eikä tuo Suomen Lou Reed pelkää tarttua sellaisiin juttuihin, joista mies voi saada itseensä gayvivahteita.

Minulle THE saippuasarja on Kauniit ja rohkeat, jota tapitin silmät kiiluen vuosina 1992-1998. Pidän selkeistä kuvakulmista ja mutkikkaista ihmissuhdekuvioista, laulaa Kauko. Kauniiden ja rohkeiden kuviot tosin eivät olleet ihan niin mutkikkaita kuin eräässä samaan aikaan pyörineessä sarjassa, jossa oli zombeja ja joku vastentahtoinen naisihminen keinohedelmöitettiin kalkkunalapiolla.

Kauniiden ja rohkeiden aikaan puoli kuudelta minä, äiti ja sisko keräännyimme television ääreen hörppimään kahvia. Ristin sarjan uudelleen Kauniiksi ja muhkeiksi. Muhevoitin itseäni syömällä illan kahden jakson aikana pussillisen suklaarusinoita joka päivä. Olin niin koukussa, että videoin jaksoja, joita en päässyt näkemään. Showview-koodeja napraillessa aloin kiinnittää huomiota jaksojen nimiin. Ne ovat MTV3:n toimittaja Beritta Markkulan upeaa käsialaa. Erityisesti mieleeni painui jakso nimeltä Elämä kämmenellä, kämmenet avokadossa. Muitakin hienoja on, kuten Ridge, Logan ja lihan impromptu. Yli kuudesta tuhannesta jakson nimestä voisi kutoa vaikka millaisen kokeellisen sanataideteoksen!

Pidän saippuasarjojen tähdistä, jotka ei pääse koskaan ulos noista kulisseista, laulaa Kauko. Minäkin pohdin sarjan tähtien kohtaloa vuosien mittaan, kun Ridgen leukaperät vain levenivät ja Stephanien naama kiristyi. Mutta härreguud, toissa päivänä kun vilkaisin Kauniita ja Rohkeita varmaan kymmenen vuoden tauon jälkeen, Brooke näytti aivan samalta kuin ennen. Mitähän piikkejä se pistelee itseensä?

Ridge eli Ron Moss on ollut Boldiksissa vuodesta 1987, samoin Brooke eli Katherine Kelly Lang. Kyllä kai Hollywoodissa uraa yrittävälle näyttelijälle voi pahemminkin käydä kuin päätyä vakkariksi saippuasarjaan. Voi jumittua tarjoilijaksi johonkin kafeteriaan ja kuolla epätoivoisena huumeiden yliannostukseen. Tai päätyä miesescortiksi. Ron Mosskaan ei tainnut luottaa muusikonlahjoihinsa kun päätti hypätä Boldisten kelkkaan.

Ai niin! Ja muistatteko Kristenin? Ridgen siskon? Ette vai? No sitä näytteli Teri Ann Linn. Olen varmaan Suomen ainoa ihminen, jolla on edelleen Terin levy vuodelta 1993. Olenpa jopa ystäväni Julian kanssa vääntänyt joihinkin biiseihin omat suomenkieliset sanat. Mutta ei se levy ole yhtä hyvä kuin Röyhkän ja Mattilan.

Biisi Spotifyssa:
Kauko Röyhkä & Riku Mattila – Saippuasarjojen tähdet

Kategoria(t): Musiikista ynnä muusta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s